7.12.11

KOIRANI !

 LOVE ♥
Eli mulla on tällä hetkellä kaksi vilkasta poika koiraa Pekko ja Poju.

Pekko on energinen n.2vuotias suurikokoinen Perunkarvatonkoira. En osaisi elää ilman "unelmien prinssiäni". Otin tatuoinninkin ranteeseeni pojan tassusta muistoksi meidän vahvasta siteestä. Pekko on arka, koska sen päälle on käynyt muutaman kerran koira. Pekko on silti kiltti vaikka haukkuu kun mielipuoli tavatessaan uuden ihmisen/koiran, mutta tutustuessa rauhottuu ja haluaa olla kaveri. Välillä tuntuu että Pekko on sen 6kk ja Poju 2vuotias kun on niin vilkasta menoa.
Maailman ihanin nahka Pekko kyllä on !

Poju puolestaan on melkein 6kk vanha sekarotuinen sydämmen vallottaja. Rotuja pojassa on Sileekarvainen noutaja 50%, Landseer 25% ja Espanjan Mastiffi 25%.Poju on ikäisekseen todella rauhallinen ja lempeä koira vauva. Mulla ei ollut tarkotusta ottaa kolmatta koiraa itselleni Aleksin ja Pekon kaveriksi, mutta toisin kävi nähtyäni tämän sydänten vallottajan. Piti vain suostutella äiti ja kyllähän se suostu parin pliide lauseen jälkeen. Aleksin oli aluksi vaikea hyväksyä Pojua, mutta ajan kanssa puolusti ja leikki sen kanssa ja välillä myös kertoi olevansa se ylin herra talossa.
Aivan mahtava pöppiäinen Poju on !






REST IN PEACE ♥
Ja olen valitettavasti myös haudannut kaksi aivan mahtavaa Perunkarvatontakoiraa, joilla oli karvat Aleksin ja Tahvon ♥.

Tahvo oli ensimmäinen itse ostamani koira, joka valitettavasti sairastui. Tahvo oli alle 8kk, kun päätimme että hän soveltuu paremmin suojelusenkeliksini. En tiedä oliko se kohtaloa, että kuoleman jälkeen ei mennyt montaa viikkoa kun Pekko poika syntyi. Tiesin heti kun näin kuvan koirasta jolla oli "vaalea tukka", etttä se on juuri minulle se oikea. Sovin kasvattajan kanssa, että saan pennun korvauksena "sairaasta pennusta". Maksoin pekosta vain puolet karvattomuuden takia. Maailman ihanin suojelusenkeli Tahvo on !

Aleksi taas tuli meille isän ja äidin avioeron jälkeen vuonna -05. Tämä oli meidän ensimmäinen perulainen ja aivan mahtava sellainen. Kukaan ei ole koskaan tavannut näin hyvä tahtoista koiraa. Kaikki naapurit, sukulaiset ja ystävät rakastivat Aleksia ja Aleksi rakasti ihmisiä ja Toffeeta, Tahvoa, Pekkoa, Inkeriä Ryökälettä, Pojua ja monia muita eläimiä.  Vaikeita hetkiä oli myös Aksulla, Toffeen ja Tahvon kuolema. Tahvon kuolema varsinkin koski sen sydäntä paljon ja kauan. Se ei syönyt ei heiluttanut häntää, oli vain omissa ajatuksissa. Mutta heti kun Pekko tuli perheeseen Aleksin elämä muuttui taas hyväksi. Pekolle ja Aleksille tuli vahva side, mutta ei niin vahva kuin Tahvolla ja Aleksilla oli.
   8.11-11 jouduin tekemään elämäni toiseksi kamalimman päätöksen ja se oli Aleksin enkeliksi ryhtyminen. Pohdin asiaa kauan ja yritin auttaa ja lievittää rakkaan kipuja ja pahaa oloa. Lopulta se ei vaan enään auttanut ja tuntui pahalta katsoa toisen kärsaivän, joten tein ratkaisun taivaaseen menosta. Olin loppuun asti Aleksin tukena ja Aleksi minun. Viimeisillä hetkillään Aleksi nuoli kyyneleeni poskiltani ja ihankun olisi sanonut "ei hätää näin on parempi", jonka jälkeen nukkui käsivarsilleni.
Kaikkien ihmisten ja eläinten paras ystävä maanpäällä, kuin taivaissa Aleksi on !


 

♥ MIKÄÄN EI OLE
VAHVEMPAA KUIN
PERULAISEN RAKKAUS ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti